Tiskipaikka

Ehkä itselleni mieluisin projekti tänä kesänä on ollut tiskipaikan rakentaminen. Aiemmin tiskaaminen on ollut hyvin työlästä, nyt se sujuu paljon mukavammin ja varsin hienoilla järvinäkymillä. Tässä postauksessa kuvasatoa eri rakennusvaiheista. Suurin osa kuvista ei ole mitenkään siistittyjä tai stailattuja, joten arkinen roina ja rakennustarvikkeet näkyvät mukana niinkuin ne olivat. Lopussa pari siistimpää otosta valmiista lopputuloksesta.

IMG_0763

Tästä lähdettiin liikkeelle. Ei varsinaisia piirustuksia, lennossa soveltaen tehtiin jälleen. Mukava yksityiskohta on myös se, että kaikki tarvikkeet (paitsi puuöljy ja ruuvit…) olivat kierrätystavaraa. Tiskipöydän saimme appivanhemmilta, puutavara oli terassin jämiä (runko) ja panelointi päämökin kattopaneeleiden jämiä.

IMG_0789

Tiskipaikka sijaitsee siis aivan uuden terassin vieressä, sen ”yläpuolella”. Tiskivettä voi lämmittää avotulella kirpparilta hankkimassani isossa kattilassa, vesi lämpenee siinä yllättävänkin nopeasti. Ulkogrilli onkin ihan tiskipaikan kyljessä.

Seuraavassa kuvassa näkyykin terassin läheisyys, ja mukavat tiskausmaisemat.

IMG_0770

Tiskipaikan paneloinnin käsittelin samansävyisellä puuöljyllä kuin mökkimmekin on käsitelty.

7e63088d-211f-4e29-9de6-38b389387aab.jpg

Sitten vain tiskaamaan! Siellä ne Arabian Ruskat pääsevät nyt kunnolla käyttöön ja pesulle siinä välissä <3

IMG_4691

IMG_4697

Paikka on kyllä oikein toimiva, ja tiskaaminen jopa oikein mukavaa puuhaa tällä hetkellä! Mökkiprojekteissa on mukavaa se, kuinka loppujen lopuksi yksinkertaisilla asioilla saa parannettua viihtyvyyttä ja helpotettua arkisia askareita 🙂

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *